- 350 g pastaa
- 1 iso munakoiso
- oliiviöljyä paistamiseen
- suolaa, mustapippuria
- (tuoretta lehtipersiljaa)
Kastike:
- 1 iso punainen paprika
- 5 tomaattia
- 1 valkosipuli
- ½ dl cashew-pähkinöitä
- ½ dl kuorittuja manteleita
- 1 rkl punaviinietikkaa
- 2 rkl neitsytoliiviöljyä
- 1 tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
Valmista
ensin kastike. Halkaise paprika, poista kanta ja siemenet. Laita
paprika kuoripuoli ylöspäin leivinpaperilla vuoratulle pellille. Nosta
tomaatit kokonaisina pellille.
Leikkaa
valkosipulista pois hattu niin, että kynsien pinnat paljastuvat. Laita
valkosipuli pellille, valuta kynsien pinnalle hieman öljyä ja peitä
valkosipuli palalla foliota.
Paahda
kasviksia 240-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia, kunnes paprikan ja
tomaatin pinta on paahtunut mustatäpläiseksi. Ota uunista ja anna
jäähtyä noin 10 minuuttia.
Paahda cashew-pähkinät ja mantelit kuumalla, kuivalla paistinpannulla, 1–2 minuuttia.
Laita pasta kiehumaan. Kuutioi
munakoiso ja paista se runsaahkossa öljyssä kuumalla pannulla. Paista
paloja tarpeeksi kauan, välillä käännellen, kunnes ne ovat hyvin
paahtuneita, noin 10 minuuttia. Mausta munakoisopalat suolalla ja
mustapippurilla.
Jatka
kastikkeen valmistamista. Poista paprikoiden ja tomaattien kuori, sekä
tomaateista myös kanta. Purista tai kaiva valkosipulinkynnet kuoristaan.
Laita
kuoritut kasvikset, sekä paahdetut pähkinät ja mantelit monitoimikoneen
kulhoon. Lisää viinietikka ja oliiviöljy. Aja karkeaksi kastikkeeksi.
Mausta suolalla ja pippurilla. Voit valmistaa kastikkeen myös kulhossa
sauvasekoittimella.
Valuta pasta. Yhdistä pasta, kastike ja munakoisopalat. Viimeistele halutessasi tuoreella lehtipersiljalla.
Vinkki: Rikasta halutessasi ruokaa vaikkapa oliiveilla. Voit paistaa tai vain pilkkoa joukkoon myös kylmäsavutofua.
ohje
hs